Museoissa on pari ongelmaa. Siellä ei saa koskea mihinkään ja museot joutuvat kilpailemaan digitaalisen viihteen kanssa ihmisten vapaa-ajasta. XR-museohankkeessa halutaan yhdistää museoiden osaaminen pelimaailman virtuaalitekniikkaan ja luoda uusi, esteetön tapa kokea historiaa.

Tämä on Rapportin Aiherahoitettu artikkeli, jonka toimittaja on itsenäisesti kirjoittanut tilaajan aiheesta.

Teksti: Juho Paavola
Kuvitus: Nunnu Halmetoja

Juttu Rapportin verkkosivuilla: Museot joutuvat kilpailemaan digiviihteen kanssa — museoversumi ja virtuaalilasit herättävät historian eloon

Muutama näyttö, joiden takana hihkuu innostunut mies. Ei vaikuta museolta, mutta pian se voi sitä ollakin. Mies on Janne Tamminen, Keski-Uudenmaan XR-museo -hankkeen johtaja. Antaa hänen kertoa, minkä äärellä tässä nyt asiaa ihmetellään.

– Haluamme, että historia voi olla kivaa ja että museosisällöt menisivät vähän Hollywood-suuntaan. Totta kai haluaisimme ennen kaikkea saada sellaiset ihmiset innostumaan museoista, jotka siellä eivät vielä käy, Tamminen kertoo.

Hän myöntää hymyssä suin, että hankkeen nimi on hieman pelottava ja kökkö. XR-museo on kuitenkin vasta työnimi ja jalostuu nimikilpailulla kevään aikana. Yhtä kaikki, vielä alkuvaiheessa olevassa hankkeessa kehitetään menetelmiä luoda museonäyttelyitä digitaalisten työkalujen avulla.

Tähän asti Järvenpäässä on XR-hankkeessa toteutettu museoalan virtuaalinen keskustelustudio ja muunnettu joitakin museokohteita, kuten Villa Kokkonen, virtuaaliseen 3D-muotoon. Parhaillaan Järvenpäässä ollaan kuitenkin aloittelemassa koko homman todellisen pihvin paistamista.

Se merkitsee virtuaalimaailmaa, jossa kävijä voi VR-lasit päässään sukeltaa konsolipelin tavoin historian pyörteisiin. Ensimmäisenä kokeiluna on vanhan Keravan valtatien miljöö, josta Tammisen johdolla parhaillaan rakennetaan 3D-virtuaalimaailmaa.

– Ihminen voi pelinomaisesti liikkua paikasta toiseen ja tarkastella VR-lasien kautta tien ja sen varren talojen rakentumista eri aikakausina. Myöhemmin itselleen voi luoda avatarin ja katsoa historiallisia tapahtumia erilaisista näkökulmista. Se voi syventää oppimista ja asioiden ymmärtämistä, Tamminen näkee.

Suunnitelmissa on myös esimerkiksi viedä katsoja VR-laseilla vanhan huonekalutehtaan tuotantolinjoille ja ampumaan jousella Tivoli Sariolan telttaan sadan vuoden taakse.

Pitemmän päälle XR-hankkeessa kysymys on siitä, mitä museo voikaan olla. Vastauksessa pääsee jo aika pitkälle, kun katsoo nykypäivän konsolipelien unenomaisen realistisia grafiikoita.

– Kaikki mitä voidaan tehdä peleissä, voidaan tehdä myös museossa. Peliteknologia antaa valtavasti työkaluja historian esittämiseen, Tamminen sanoo.

Suomalaisen museotoimen grand middle-aged man, Kansallisgallerian pääjohtaja Kimmo Levän mielestä museoiden uudistuminen digitaalisuuden keinoin on välttämätöntä. Museot happanevat, jos ne eivät muutu ajan, teknologian ja kulutustottumusten mukana. Pieni verkkosivunäpräys ei riitä, tarvitaan enemmän.

– Musiikki on siirtynyt Spotifyhyn ja AppleMusiciin, kirjat Amazoniin ja Bookbeatiin, elokuvat Netflixiin ja ihmiset maksavat niistä. Museot tarvitsevat oman Netflixinsä, jonka kautta digitaaliseen kuluttamiseen tottuneet ihmiset voivat käydä näyttelyissä, Levä sanoo.

Hieman sellainen Keski-Uudenmaan XR-museohanke voi olla. Jotta virtuaalimuseot voivat lyödä läpi, on sekä museotoimessa että myös kävijöiden mielissä museon konsepti ajateltava uusiksi. Levä huomauttaa, että museo mielletään nykyisinkin analogiseksi palveluksi tai rakennukseksi. Bilbaon Guggenheimin, Lontoon National Galleryn tai härmäläisen Ateneumin tapauksessa se on perusteltuakin. Usein museorakennus on kuitenkin toissijainen.

– Museon tehtävähän ei kuitenkaan ole rakennuksen ylläpito, vaan kokoelmien ylläpito, näyttelyjen kuratointi ja sisällön jakaminen yleisölle, Levä sanoo.

Silloin kun tarvitsimme kolikkoja soittaaksemme isoäidiltä lihapullia, siihen riitti paikallislehdessä ilmoittava museorakennus hyvin. Sitä maailmaa ei vain enää museonäyttelyiden ulkopuolella ole.

– Ihmisten kulutuskäytös on muuttumassa digital first in mind -suuntaan, eli digitaalista palvelua ajatellaan jo ennen analogista palvelua. Onko museoala jostakin syystä ainoa, johon tämä trendi ei ulottuisi, vaikka se osuu kaikkiin muihin kulttuurimuotoihin, Levä kysyy.

Harva asia on hyvä tai paha, ei digitaalisuuskaan. Vaikka kännykät on liimattu jokaiseen käteen, digitaalisuus ei ole pelkkä keskittymiskykyämme rotan lailla nakertava uhka. Ei tosin automaattisesti mahdollisuuskaan.

Kyse on työkalusta, jota on osattava suunnitella ja käyttää, huomauttaa digitalisointeihin erikoistuneella Futuricella lead designerina työskentelevä Saara-Henriikka Mäkinen. Hän on ollut suunnittelemassa monia museo- ja näyttelykokonaisuuksia, parhaillaan Digitaalista Kuvataiteen taloa.

– Oleellista on se, että ensin mietitään, minkä ongelman digitaalisuus näyttelyssä tai museossa voi ratkaista. Vasta sen jälkeen voi miettiä, mitä tehdään ja miten, Mäkinen sanoo.

Elämme jo nyt aikaa, jossa suuri osa töistämme, askareistamme ja myös vapaa-ajastamme tapahtuvat verkon kautta jollakin tavalla digitaalisesti. Museot ja näyttelyt ovat muuttuneet viimeisiksi turvasatamiksi, joissa olemme joutuneet altistumaan omille ajatuksillemme. Onko sekin meiltä vietävä?

– Maailma ja ihmisten tavat muuttuvat. Jos museo keksittäisiin nyt, en ole ihan varma, keksisimmekö ensimmäisenä sitä rakennusta, Levä sanoo.

Se on ihan relevantti pointti. Joskus museossa on parasta kahvila ja sen ihanassa miljöössä siemaistu eskapistinen punaviini. Aika usein kiinnostava museo on kuitenkin omiin koordinaatteihin nähden väärässä paikassa, tai sitten sinne ei muuten vai tule lähdettyä.

– Ja on niinkin, että suurelle osalle ihmisistä museoon pääseminen voi olla erilaisista syistä vaikeaa. Virtuaaliset näyttelyt voivat olla monelle heistä saavutettava vaihtoehto, Mäkinen huomauttaa.

XR-museon työkaluja luodaan erityisesti nuorten houkuttelemiseksi, mutta toinen kiinnostava ryhmä ovat ikääntyvät suuret ikäluokat. Muutaman vuoden kuluessa yhä useamman on vaikea päästä museoon, vaikka haluaisikin.

– Ylipäätään on mietittävä sitä, miten virtuaalisuutta voidaan kehittää eri käyttäjäryhmille. Ajatus siitä, että ihminen tulee museoon, on käännettävä ympäri. Miksei museo voisi tulla ihmisten luo, kun teknologia kerran tekee sen mahdolliseksi, Tamminen miettii.

Museoilla on arvonsa kulttuurin ja historian säilyttäjinä. Historian kerrostuessa vuosi vuodelta tavaraa ei vain voida varastoida jatkuvasti lisää ja loputtomiin. Digitaalisuus on yksi työkalu ylläpitää kokoelmia ja näyttelyitä. Samalla kysymys on myös taloudellinen.

– Rahaa tuskin on lähitulevaisuudessakaan lisää jaossa, joten kyllähän digitaalisuudessa kyse on myös siitä, miten museoihin ja näyttelyihin kyetään luomaan kestävästi uutta liiketoimintaa, Mäkinen tiivistää.

Harvaa asiaa kannattaa niellä pureksimatta. Ei edes virtuaalimuseoiden ilosanomaa. Väistämättä tulee mieleen, eikö museotoimi lopulta sahaa omaa oksaansa. Kuka enää vetää vaatteet päälle ja lähtee museoon, kun viihdyttävän museokokemuksen voi kokea pitkissä kalsareissa kotisohvalla?

Tammisen mielestä kysymys on hyvä, mutta hänen vastauksensa on vielä parempi.

– Hyvät virtuaalisisällöt eivät syö perinteisiä museoita, päinvastoin, Tamminen sanoo.

Hän vertaa kehitystä musiikkiin, jossa keikkapaikka oli pitkään ainoa vaihtoehto seurata konserttia. Californiassa asuessaan Tamminen työskenteli yrityksessä, joka järjesti korkeatasoisia livestriimejä konserteista verkkoon.

– Kun ennen pieni jazzklubi kykeni myymään liput 150 ihmiselle, livestriimien myötä samalle keikalle voitiin myydä yli tuhat lippua, ja silti edelleen moni halusi päästä myös sinne klubille. Näen realistisena sen, että museot voivat samalla tavalla lisätä lipputulojaan tarjoamalla virtuaalisia etävierailuja.

Kimmo Levä peräänkuuluttaa museoalan Netflixiä. Tamminen on samoilla linjoilla: jotta virtuaalimuseoihin tullaan, ne on löydettävä ja maksamisen on oltava helppoa. Avatarien eli virtuaalihahmojen kautta toteutuvan interaktiivisuuden vuoksi käyttäjät on voitava myös tunnistaa.

– Museokortti iso ja toimiva asia. Se voisi toimia myös tunnistuksen välineenä tässä, Tamminen sanoo ja heittää palloa Museoliiton suuntaan.

Osin myös siksi, että XR-museon työssä on kyse Keski-Uudenmaata isommasta asiasta. Siitä, miten suomalaiset museot voivat nostaa tarjontansa uudelle tasolle ja houkutella yleisöä mistä päin maailmaa tahansa. Tamminen näkeekin, että XR-museossa nyt tehtävä työ voi tarjota valmiin sapluunan ja yhteistyömallin koko suomalaiselle museokentälle.

– Olisi typerää, että jokaisen pitäisi keksiä samat asiat aina yksin uudestaan. Jokaisella museolla on omat vahvuutensa ja meillä tekniikka, jolla historia herätetään virtuaalimaailmassa eloon. Yhteistyötä kannattaa tehdä, Tamminen sanoo.