Virtuaalielämys

Virtuaali-Ainola

Kuvakaappaus virtuaali-Ainolasta.

Aino ja Jean Sibeliuksen kodin alakerrassa on päässyt vierailemaan vuodesta 1974. Yläkerran tilat avasivat ovensa 50 vuotta myöhemmin – Virtuaali-Ainolassa!

Ainola on Suomen kansainvälisesti tunnetuin kotimuseo ja ainutlaatuinen osa Suomen kansallista kulttuuriperintöä Järvenpäässä, Tuusulanjärven rantamaisemissa.

Talo valmistui Sibeliuksen perheen kodiksi vuonna 1904 ja pysyi siinä käytössä Aino Sibeliuksen kuolemaan asti vuonna 1969. Ainola avattin museona yleisölle kesäkuussa 1974. Ainolan omistaa Suomen valtio ja museotoiminnasta vastaa Ainolasäätiö. Museo on avoinna vuosittain toukokuusta syyskuun loppuun.

Ainolan yläkerta on alusta asti ollut paloturvallisuussyistä suljettu yleisöltä. Virtuaalimuseo Musteessa pääset kuitenkin vierailemaan yläkerran makuuhuoneessa ja työhuoneessa!

Virtuaali-Ainola on toteutettu fotogrammetria-tekniikalla. Tiloihin on viety järjestelmäkamera ja kuvattu jokainen kohta vähintään kolmelta eri korkeudelta; yhteensä valokuvia on syntynyt 5000. Reality Capture -ohjelma on parsinut kuvat yhteen ja luonut alustavan 3D-tilan. Tämän jälkeen tila on optimoitu eli pinnat on tasoitettu ja objektit luotu käsityönä. Viimeisenä valokuvista saadut kuvatekstuurit on projisoitu eli heijastettu objektien päälle. Lisäksi ikkunasta näkyy 360 asteen valokuva ulkotiloista.

Lopputuloksena syntynyt on lähes täydellinen, fotorealistinen malli Sibeliuksen perheen makuuhuoneesta ja studiosta. Kokemus toimii parhaiten VR-laseilla ja suunnitteilla on tarjota tämä kokemus yleisölle. Tällä hetkellä nähtävillä on Virtuaali-Ainolan demo, jossa samaa tilaa pääsee tutkimaan 2D-näytöltä selaimen kautta.

Demo toimii vain tietokoneen selaimella, ei mobiililaitteilla.

Virtuaali-Ainolaan voi tutustua myös 4K-laadulla. Tämä versio on parempilaatuinen, mutta raskaampi ja toimii vain uudemmilla laitteilla.

Virtuaali-Ainola on toteutettu yhteistyössä Ainolasäätiön kanssa.

Ainola on auki museoiden kesäkaudella ja suljettu talvikaudella. Opastusvarauksia voi varata läpi vuoden Ainolan verkkosivuilla. Kesäkaudella museossa voi vierailla aukioloaikojen puitteissa.

Artikkelit aiheesta